"If adventures do not befall a young lady in her own village, she must seek them abroad"
- Jane Austen

"Don't cry because it's over - smile because it happened"

tiistai 23. huhtikuuta 2013

Kesäsuunnitelmia

Sunnuntaina tätini kysyi, miten minä ja äitini aiomme saada viisi päivää kulumaan Lontoossa. Minä ja äiti katsoimme nopeasti toisiamme ja repesimme sitten nauruun. Vastaus: helposti!

(Ei meillä kyllä oikeasti ole edes viittä päivää, koska saavumme torstai-iltana ja lähdemme maanantaina päivällä, mutta vaikka meillä olisikin viisi kokonaista päivää, aika loppuisi silti kesken!)

Lontoo kutsuu siis jo ylihuomenna - heti viimeisen yliopistoluentoni jälkeen. Toiminee hyvin lohdutuksena.

Mutta ennen tulevaa matkaa ajattelin vähän kertoa kesäsuunnitelmistani, koska minulla nyt yhtäkkiä jopa on niitä!

Vähän yli viikko sitten en saanut unta. Oli jo melkein aamu, olin pienessä hiprakassa vuosijuhlien jälkeen, ja aivot hyrräsivät täysillä vaikka piti nukkua. Täydellinen hetki mahtaville ideoille. Siinä kohtaa sain valaistuksen koskien freelancer-uraani: eihän minun välttämättä tarvitse olla Turussa kääntämässä, vaan voisin olla välillä vaikka jossain muuallakin!

Joten pienen järkkäilyn ja yleisen Facebook-viestittelyn jälkeen alkaa näyttää siltä, että vuokraan kesäkuun puolesta välistä eteenpäin huoneen Edinburghin vanhasta kaupungista 4-6 viikoksi, ja sen jälkeen lähden vielä Stirlingiin kissavahdiksi - en edes tiedä kuinka pitkäksi aikaa, mutta sanoin, että voin kyllä olla vähän pidempäänkin, jotta kissan omistajat saavat lomailla tarpeeksi. Koska, no, katsokaa nyt tätä:

Kuva täältä.
Ei tuolta mikään kauhea kiire ole tulla pois. Ja koska en tarvitse työntekoa varten kauheasti muuta kuin läppärin ja toimivan netin, niin voin huidella Skotlannissa niin pitkään kuin jaksan, varsinkin silloin kun majoitus on ilmainen.

Tämä tuleva freelancer-ura tuntuu koko ajan yhä houkuttelevammalta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti